Siirry sisältöön
Auringon lapset

Seuraavat näytökset

Kauppias

Oy Cinema Mondo LTDinfo@cinemamondo.fi0201555801Y-tunnus:0830658-1Kauppiaan ehdot

AURINGON LAPSET on kertomus 12-vuotiaasta Alista ja tämän kolmesta ystävästä Teheranin katujen sykkeessä. Nuoret paiskivat lujasti töitä selviytyäkseen arjesta ja viedäkseen leipää kotiin. Käteistä kääritään milloin hanttihommista, milloin kähveltäen. Alille tarjoutuu uskomaton tilaisuus kaivaa esiin maan alle piilotettu aarre. Ali pestaa hommiin jenginsä, mutta ennen varsinaista aarteenetsintää pitää lasten ensin pestautua Sun Schoolin nimeä kantavaan kouluun, hyväntekeväisyysoppilaitokseen, joka tekee kaikkensa mahdollistaakseen katujen lapsille ja lapsityötä tekeville koulutusta.
Lapsien tarkkakatseisena kuvaajana tunnetun iranilaisohjaaja Majid Majidin visuaalisesti tyrmäävä ja emotionaalisesti koskettava draama sai maailman ensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla, jossa elokuvan pääosanesittäjä, lapsinäyttelijä Rauhollah Zamani palkittiin Marcello Maistroanni Awardilla. Elokuva oli Iranin ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi ja se pääsikin vuoden 15 parhaan elokuvan lyhyelle listalle.